![Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva](https://cdn.vaiste.com/sites/rakkausrunot.fi/files/styles/medium/public/profiilikuvat/picture-911-1731763065.jpg?itok=LX8foLyK "Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> Grobbelaar kuva")
Poika oli nuori, jalattomaksi monipolvinen ja taitava.
Rantatie ei tuntenut itseään tieksi,
vaikka kesä yski sen hiekkapinnan suklaaksi,
joka joutui kesävieraiden hameisiin, housuntaskuihin ja takamuksiin.
Yksi hame jäi ilman ruskeaa, keskellä lauloi kirpeä mansikka.
Päivä mahtui yön vatsaan ja yö vilahti aamun halkioon.
Nuorukainen eteni ruohikossa selällään, koukkupolvet
hämähäkinloukkuina ja tähdet käsissään.
"Olenko ruhtinas vai tarpeeton sammakko kosteamielisten
nurisevissa saduissa?"
Poika kysyi unelta, jossa hän näki unta uneksimassa itsestään.
"En tiedä tuota enkä kuun huolia, pimeässä luulen olevan valon puolapuita.
Niitä pitkin pitää kiivetä ennemmin kuin livetä."
Ääni kuului hiljaa, rantakäärmeen jaloista.
"Totuus valehdellaan aina lopussa,
siellä missä karsitaan nuoren miehen rankoja,
taotaan sällistä seppä ja sepästä ihmisen eheä".
Poika kuunteli hetken kaikua rantakäärmeen haaroista.
Ihmetteli outoa totuutta, lonkutteli rampoja polvia
ja päätti opiskella mahtavuuden tunteita.
Rantatie ei tuntenut itseään tieksi,
vaikka kesä yski sen hiekkapinnan suklaaksi,
joka joutui kesävieraiden hameisiin, housuntaskuihin ja takamuksiin.
Yksi hame jäi ilman ruskeaa, keskellä lauloi kirpeä mansikka.
Päivä mahtui yön vatsaan ja yö vilahti aamun halkioon.
Nuorukainen eteni ruohikossa selällään, koukkupolvet
hämähäkinloukkuina ja tähdet käsissään.
"Olenko ruhtinas vai tarpeeton sammakko kosteamielisten
nurisevissa saduissa?"
Poika kysyi unelta, jossa hän näki unta uneksimassa itsestään.
"En tiedä tuota enkä kuun huolia, pimeässä luulen olevan valon puolapuita.
Niitä pitkin pitää kiivetä ennemmin kuin livetä."
Ääni kuului hiljaa, rantakäärmeen jaloista.
"Totuus valehdellaan aina lopussa,
siellä missä karsitaan nuoren miehen rankoja,
taotaan sällistä seppä ja sepästä ihmisen eheä".
Poika kuunteli hetken kaikua rantakäärmeen haaroista.
Ihmetteli outoa totuutta, lonkutteli rampoja polvia
ja päätti opiskella mahtavuuden tunteita.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut