Minä niin ajattelin

On viikonloppu.
Olen pysähtynyt ajatuksiini.
Tytär ja kaksi pientä lasta 1,6v ja 6,7v lähtivät juuri.
Olivat yökylässä minun luona, mummilassa.
Ihanaa kun ovat käymässä. Hiukan tässä mummi väsähtää mutta lepo auttaa siihen.
Mietin hiljaisuudessa astioita pesukoneeseen laittaessani, miten oma äitini mummoili ja jaksoi.
Ehkä hän ei sitä näyttänyt mutta varmaan hänkin oli välillä uupunut minun lasteni vierailusta. Ajat olivat toisenlaiset
ja erilaiset näkemykset siitä mitä tehdään lastenlasten kanssa. Ruoka ja puhtaus olivat pääasia, mummoilu oli vanhaa perintöä. Lapset saivat leikkiä keskenään.

Ihanaa kun ovat luonani ja saan tuntea pienet kädet omassani ja ottaa syliin, leikkiä ja pelailla pelejä.
Saan kertoa asioita ja jakaa tietoa.
Eilen tein iltasella metsäretken tyttäreni tytön kanssa ja siellä kerroin mitä voidaan maistella ja tutustua eri puulajeihin. 
Maistelimme koivun hiirenkorvia ja kuusen kerkkiä. Tutkimme joko mustikassa on kukkia auki mutta siellä olikin
jo raakileita odottamassa kypsymistä. Palattuamme kotiin pikkuveikka olikin äidin toimesta mennyt nukkumaan ja meillä olikin iltapalan aika ja yhdessä vielä iltapesulle meno.

Siellä sain kuulla pikkutytön tuumailut tekemästämme retkestä.
Hän katsoi minua suurilla silmillään ja kysyi; Miten mummi sinä tiedät noin paljon luonnosta ja metsästä. 
No, kerroin että olen sen verran vanha ja että olen kuullut ja nähnyt monenlaista. Lukenut myös luonnosta paljon.
Tähän tyttö tuumasi että hän ehkä alkaa metsätutkijaksi ja kerää paljon tietoa. 
Sepäs kuulosti mahtavalta suunnitelmalta.
Mummi tuli hyvin iloiseksi tuosta ajatuksesta. 
Tuntui että meitä yhdisti jokin mieluisa asia, suuresta ikäerosta huolimatta.
Ja ehkä pystyin antamaan hyviä tiedon jyviä elämän polulle.
Sekös mieltäni lämmittää. Rakkaus luontoon taisi syttyä.