Siinä sä olet, ihan lähellä,
ja silti mä itken silmät päästäni,
kun et sä kuule vaikka huudan.
Mä en antanut mitään,
mut mä toivoin saavani,
niin helvetin paljon,
että hävettää,
oikeesti.
Mut en mä ajatellu,
et se satuttais mitenkään,
ehkä et se vähän kirpasee,
ja sitte sä naurat uudelleen,
mulle ja huomiselle.
Niin, nyt mä tajuun sen,
sä naurat mulle,
ja sä naurat huomiselle,
sille, jota ei koskaan tule.
Oonko se vain minä,
vai onko mussa jotain rikki?
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
