Sinä
olet poissa
ja minä
yhtäkkiä
tajuamatta mitä tapahtui
paineettoman renkaan tavoin
lytyssä
naama vasten maata.
Pari viikkoahan siitä on..
Silloin tapasimme
ja millä tavalla..
Liekit roihusivat,
soitto soi,
tanssia,
yhtä juhlaa..
Tartuit heti kiinni,
nautinnoksi, tavaksi
joksikin sellaiseksi
jota ei edes halunnut
ravistella irti..
Kihelmöintiä, tykytystä,
iloa, kyyneliäkin,
halauksia, suudelmia
yhtä suurta tunnelatausta
aamusta iltaan
sen kaiken ympärillä
pyörimässä kaikenlaista
ramppaajaa,
sanansa julki haluavaa…
Sinä kuitenkin olit
se kaikki kaikessa.
Se jokin,
joka tuli
ja täytti tyhjiöni.
Nyt olet poissa.
Tuli on sammunut
ja jäljellä vain maku
eilisten juhlien…
Tähän aamuun
heräsin
tietäen,
että kaikki on ohi.
Niin tulee uusia,
tosin ei kaltaisiasi
vaan toisella tapaa
hurmaavia,
ja elämän täytyy jatkua
ilman sinuakin..
Tiedän sen sanomattakin,
mutta juuri nyt
sen sanominen helpottaa.
Ehkäpä kevät
ja rakkaus Valko-Venäjällä
tai kesä
sykkivässä Brasiliassa
siirtää sinut
vain muistoihin,
kauniisiin sellaisiin,
Mustanmeren helmi…
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi