En ole koskaan
luullutkaan
olevani guru,
valmis mestari
tai elämäntaitaja.
Olen ymmärtänyt
muutoksen olevan
pysyvä olotila
niin itsessäni
kuin kaikessa
ympäröivässäkin.
Miten ihmeessä
siis kaiken aikaa
uuden edessä
seisoessani
voisin tullakaan
valmiiksi ja
kaiken oppineeksi.
Oppimiseni
keskeneräisyys
tuli mieleeni,
kun poikani
valisti minua:
”Isi pitää kysyä,
jos ei tiedä!”
Pojastani kumpuavan
lapsen luontaisen
ja täysin rehellisen
uteliaisuuden rinnalla
tunnen olevani kuin
luokalle jäänyt oppilas
tai aloitteleva oppipoika.
Tuollainen rehellinen
uteliaisuushan antaa kuvan
toisesta kiinnostuneesta
ja välittävästä ihmisestä,
kun taas tämä minun
hyviin käytöstapoihin
ja toisen yksityisyyden
kunnioittamiseen perustava
tuppisuumaisuus
tarpeenkin edessäkin
tuntuu kylmyydeltä
ja välinpitämättömyydeltä.
Vieläköhän
oppisin
tanssimaan
tai edes
kävelemään
nuoralla?
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämähän on aika syvälle luotaava tutkimusmatka omaan itseensä.
Hieno, rauhallistempoinen, helppolukuinen ja sen takia hyvinkin kiinnostuksen ylläpitävä runo. Asioita, joita jokaisen meistä olisi hyvä pohtia. Lasten suusta se totuus tulee.
Pidän, kovastikin, hyvä sinä.
Ja tietysti oppisit, jos haluat ! :)
Sivut