Olen juuri
narskuttanut
hiekkaa
asfaltin ja kumin välissä
syvän harmaassa.
Geelillä pystytetyn
sänkipeltoni uhma
on latistettu. – kai osa minuakin –
Se tyytyy lyyhöttämään
vasten kasvualustaansa
tihkuen kasvoilleni
tahmeaa kemikaalia
hyiseen
järjen hyytävään
vesiräntään sotkeutuneena.
Vilkaisen peiliin.
Niin,
itsekidutuksen määrällä
ei siis tänäänkään
ole määräänsä.
Onneksi
en aamulla
laiskuuttani
pessyt pokia,
mietin äänettä.
Hymähdän:
”Hyvä
etten meikkaa,
vaikka tarvetta
takuulla olisi...”
Otan pyyhkeen.
Taputtelen kasvoni.
On kai niidenkin
hyvä saada
edes joskus
lähes
hellää kättä.
Lasken pääni.
Ei,
en ole masentunut.
Haron vain
kuontaloni kuivaksi.
Tyynyn kasteluun
takuulla riittää
tihkuva kaipaus.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut