Kukkaketojen tuoksuvain halki
kesäaamussa vaellella saan.
kesäaamussa vaellella saan.
Puro saattelee hetken matkaa
ja katoaa mutkan taa.
Metsän suureen, vihreään saliin
kuin kirkkohon tullut ois.
Siellä rauha ja hiljaisuus puhuu
kutsuu maailman melusta pois.
Ikihonkien peittävät varjot
kun ylleni lankeaa.
Niiden suoja kuin levähdyksen
sielun piinasta tarjoaa.
Taivaan linnut oksilla keikkuu
ja riemusta sirkuttaa.
Niiden usko ei elämään horju
vaikkei eineestä tietoakaan.
Kun auringon kultainen valo
raosta oksien siilaantuu.
Se on kuin elämä itse
joka sieltä heijastuu.
Selite:
vanha runo
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
runosi sielutunnelmiin
muutos muistoissa kantautuu
hetkiin moniin unohtumattomiin
Sivut