Joku,
joka unohti arvollisuutensa maailman myllerrykseen
ja ylpeytensä sydämen sykkeeseen
Se joku,
joka pidellessään sylissään Amorin apulaista,
puhuu kokoontaitettavista huonekaluista
ja leivän oikeasta voitelutavasta
Ja tekee silti arvoista riippumattomasta naisesta dogmatistin
Hän,
joka istuu tuijottaen mustavalkoista nerokkuutta hyväileviä käsiään, tahtoo olla parempi ihminen
Ja antaa silti enemmän kuin hänelle on koskaan annettu
Sinä,
ehkä juuri siksi olet heikko,
koska olet säteillyt kaiken hyvyytesi ympärillesi
ja lahjoittanut onnellisuutesi niille, jotka olivat liian itsekkäitä palauttaakseen sen
Sinä käännät minun käsitykseni yhteiskuntamme johtajista
ja ohjaat niitä kellosepällekin tuntemattomia viisareita,
joiden päällä minä istun
Ja nauran liljan nuppuja
klassisen musiikin säestämänä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Wau. Aika hiljaiseksi vetää.
Vähän niinkuin tuossa lopetuksessa puhuttiin klassisesta musiikista, niin siltä tämä koko runokin vaikuttaa, suurelta Teokselta ihan isolla t:llä. Massiivista runoutta, jos se nyt on oikea sana. :-) Niin monia asioita tässä tunnutaan käsitelleen että huh.
Itse tykkään erityisesti tuosta kolmanneksi viimeisestä säkeistöstä, tunnen itsekin monia tuollaisia ihmisiä, ehkä olen itsekin osittain sellainen.
Ei voi oikein muuta sanoa kuin että tykkään kovasti. Ei mikään ihan helppo runo, mutta mukavasti haastava.