Tuskaan verhoutuneena

Muistan hetket...
jolloin luulin menettäneeni kaiken

Ympäröivä maailma sumua
kyyneleet poskille kuivuneet
surun pohjattomaan pimeyteen vajonneena

Tuska voi kestää päivistä vuosiin
lopulta unohtaen miksi edes itkee

Syntyy riippuvuus

Tuska,
humalluttavaa viiniä
silmät pimeyteen tottuneet
ei osaa avata ovea takaisin valoon

Lopulta jokin pieni asia herättää tajuamaan
naurava lapsi puukeinussa
kesäpäivänä
aurinko lämmittäen kalmankalpeita kasvoja

Kuinka paljon aikaa onkaan tuhlannut
rakastamalla tuskaa
joka ottaa kaiken eikä anna mitään takaisin

Uskaltautuu raottamaan ovea
takaisin todellisuuteen
hyväksymään vääryydet
kokoamaan palaset uudelleen
ja antamaan mahdollisuuden elämälle
ja valolle, joka ei sokeuta pimeyden tavoin
vaan avaa silmät
kauneudelle, jota ei tuskan verhon takaa nää.