Silloin talvella kerran,kaikki valui minusta pois.
Talvella kerran,juuri silloin.
Aurinkokaan ei näyttäytynyt kertaakaan sinä talvena.
Satoi vain lunta.Oli kylmä.Pakkanen sattui käsiini,jalkoihini,tunsin sen koko ruumiissani,en jaksanut välittää siitäkään.
Löysin taivaalta kaksi tähteä,kun oikein tarkasti katselin.Nekään eivät hymyilleet.Ainakin ne näyttivät surullisilta.
Makasin maassa ja mietin.En.
En edes miettinyt,ei ollut enää mitään mietittävää.
Halusin pois.Se oli ainoa mitä halusin.
Nukahdin ja tunsin kuinka lumi peitteli minut.Kylmyys turrutti minut.
Katsoin alaspäin,olin yksi tähdistä,hymyilin.
Huomasin alhaalla pienen ihmisen joka kärsi ja halusi pois.
Tähdenlentona lensin hänen luoksensa.
Heräsin mielisairaalasta.
Lääketokkura oli kova,mutta ei tuntunut enää niin pahalta.
Vietin osastolla seuraavaan talveen saakka.
Löysin sieltä kaltaiseni ihmisen.
Minulla oli sittenkin syy elää,
olihan minulla kasvamassa rakkauden tuotos vatsassani.
Ja huomaamattani,rakkautta ympärilläni,kun en enää pelännyt.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tykkään tästä kovasti. Rankkaa tekstiä mutta elämä on elämää, ei mitään kiiltokuvaa.
aivan upeaa tekstiä.