Semiramis

Tunne tyhjästä,epätoivo tulevasta.
Ahdistus elämästä.
Pää ei jaksa.Vartalo on turta.
Päätös.
Huominen on huono vitsi.
Verta ja pillereitä,tajunta juoksee eri svääriin.
Tyhjää ja pimeää,kauan.
Herätessäni,valkeat seinät.
Mielisairaala?
Ja ensimmäisenä olen pettynyt,niin pettynyt.
En onnistunut,en edes tässäkään.
Vietin osastolla seuraavaat 8 kuukautta.
Löysin ihmisen,hyvin paljon minun kaltaiseni.
Rakkaus repi lujaa tukasta.
Melkein kaljuunnuin siitä koko huumasta.
Epäonnistuneesta itsensä hengenriistoyrityksestä tuli asia jolla oli merkitys.
Löysin sittenkin syyn elää,lujan rakkauden ja olihan minulla myös kasvamassa kauniin rakkauden tuotos vatsassani.
Ja huomaamattani,rakkautta ympärilläni,kun en enää pelännyt.
Seuraavalla viikolla minusta valui verta pois,paljon.
Vatsassa oli varmasti ainakin sata ilkeästi hymyilevää puukkoa.
Aivan kuin vessanpöntössä olisi ollut jokin pieni eläin.
Se ei liikkunut vaan tuijotti suoraan mieleen.
Elämä.