Kuin kuutamon laskiessa
on suru valuva hänen kasvoillansa.
Ei hänen kylmyyttänsä ollut kukaan valaisemassa
kuiskaamassa verhojen varjoissa.
Koskettanut olisiko voinutkaan kukaan
sisintään herättää uuteen eloon.
Tuulen piiskaten hänen väriseviä kasvojaan
rikkoutuneita unelmia ilmaan huuhtoen.
Nyt jo katse lepää hiljaisesti kevääseen
odottaa nousua auringon sateisessa syysyössä.
Saapukohan se hänelle kuitenkaan
vaikka kuinka kevättä hän odottaisikaan.
Antaa ajan näyttää..
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
