aikakone

Menneisyyden taakkaa ei voi muuttaa.
Sitä ei voi korjata.
Sitä ei voi vaihtaa.
Se sinne jää liikkumattoman kiven lailla.

Kylmät lohkareet.
Kovat kalliot.
Ne vaivaa.
Kärsii.
Satuttaa.
Jotenkin sen haluaa pois vaihtaa.

Menneisyyttään hän ei halua luovuttaa.
Vaan vaihtaa.
Hän nikartaa, nakertaa.
Paukuttaa ja kolisee.
Pienen kojeen hän kalisuttaa kohilleen.
1,2 hän numeroita vaihtaa.
Hyppää koneeseen ja aikaan taakse hän sujahtaa.

Toivoen hän menneysyytensä haluaa muuttaa.
Hän rientää kohti paikaa. Déjà-vu.
Hän kaiken uudestaan näkee.

toiminnan aika olisi, mutta ei.
mitään ei tee.
Hän huomaa asian muuttuneen.
Kun tarkemmin katsoo.
Mitään väärää hän ei nää.

Iloisin hymyin.
Asian sivuun laittaa.
Takaisin koneeseen sujahtaa.
Numerot vaihtaa ja matkaan taas taittaa.

Miettiessään miksei sitä tehnyt.
Miksi ei menneisyyttä muuttanut.

Lohkare ei kalvaa enään
Se muodon on muuttanut ja tarkoituksen vaihtanut.

kylmä lohkare sinne jäi.
Ensimmäinen meritys, vaikkea nuoruus
Toisenkerran silimien nähdessä.
Lohkare silti paikkallaan pysyy.
Muodon muuttanut.
Ystävän kasvoon vaihtunut.