Metsän lumotuimmat tahtovat silmin palavin
maistaa veren tuon metsäkauriin.
Korkeimmat kuuset hipovat kuun lakea,
paljastuu se tuijotus mysteriaa uhkuen.
Kihelmöiden kantaa tuuli tuon kuiskauksen
hiljaisen, odottamattoman.
Kertova on kuiskaaja, nyt on aika sen, ikuisuuden.
Vakavanha mieliparka uskoo sielunsa tuolle
kuun pimeälle puolelle.
Hän on valmis.
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi