Uppouduimme auringonlaskun
pehmeään poltettuun oranssiin,
maat ja taivaat kannattelivat
kahta rakastunutta,
edes aallot eivät uskaltaneet
lyödä rantaan lujaa,
sinä pidit kädestäni kiinni
ja luotin sinuun niin kuin kallioon.
Muistan hymysi,
joka oli juuri silloin
varattu vain minulle,
ja jota tulisin vielä kaipaamaan.
Tänään sillä rannalla lienee
joku toinen rakastunut pari,
näkevätkö he kaiken sen,
minkä me silloin näimme,
sitä en tiedä,
mutta minulle ei ole olemassa
kuin se yksi, yhteinen
poltettu oranssi.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
kaunis runo.