Junanpillit huutavat asemalla ja puhaltavat
ilmasaasteenkokoista valoa ihmisten päälle.
Ne kulkevat siellä niin kuin ne
olisivat todellisuudessa menossa johonkin,
vaikka niillä on vain kiire näyttää
että ne tahtovat olla.
Joillakin pimeässä asuvilla varjoilla
on samat kasvot kuin ihmisillä,
jotka me tunsimme toisissa elämissä
ja joiden kanssa
toisien tarinoiden sivuilla oli kirjoitettuna
niitä elämiä,
joita emme enää silloin eläneet.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runossasi on mystinen, hieno läsnäolon tuntu:-)))
mieleenpainuva ja hieno runo, pidän!