Maailmani kaatui,
sinun suloisen nassusi menetin;
Ystävistäni parhain makaa mullan alla.
Minuun sattuu, vaikka aikaa on kulunut.
Ei ole kukaan, tai mikään sinua korvannut.
Sinä olit vierelläni aina
- ei yhtään yksinäistä päivää siitä
hetkestä eteenpäin, kun sinut sain!
Olit niin pieni ja suloinen sä vain.
Syliini sinut suljin ja aivan ensi hetkestä rakastin.
Olit lohtuni, kun koulussa kiusattiin.
Olit ystäväni, kun ihmiskaveria ei tielleni luotu.
Olit kallein aarteeni, jonka tiesin
täältä kauan ennen minua lähtevän;
En kestänyt nähdä rakkaani kärsivän.
Hauskat muistot jää, kun kaipaus tää vain hellittää.
Vieläkin sinut kaikkialla nään ja
viereesi ajatuksen voimalla nukahdan.
Olit lämmin karvakeränen, pieni kissanpoikanen,
joka suuren lohdun toit yksinäisen elämään.
Nyt ilman sinua on minun opeteltava jatkamaan.
Yhdessä me kasvoimme, sinä lähdit:
Tästä alkaa minun aikuisuuteni!
Tulen sinut aina muistamaan;
Tarinasi jää minuun elämään.
A-ryhmän lemmikki totta tosiaan!
Jusua ilman mennyt ei olisi ollut elämää!
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Surullinen ja kaipausta täynnä oleva hieno runo.
Tuttu tunne, ja vaikka olikin surullinen, runo sai silti hymyilemään pienesti, sille miten hyviä ystäviä eläimet ihmiselle voivatkaan olla, täysin ilman sanoja. :)
Hienosti puit sen runomuotoon! :)
:( voimia menetyksellesi. <3 tämä on kaunis runo lemmikillesi.