Minä en koskaan sanoisi sitä
korkeintaan kuiskaisin
baari-illan jälkeisellä käheydellä
tupakkapaikka ja viinapaukut äänessäni
Emmehän me kuitenkaan muista
kun pakenemme
piirrettyihin ja luontodokumentteihin
edellisen illan henkäysten jäädessä unihoureiksi
Enkä minä osaa kuin istua peittoon kietoutuneena
korjata housujasi ja puhua vakavalla äänellä
sillä kukaan ei ole ikinä jäänyt näin kauaksi aikaa
Tiedäthän
sinuun minä voisin rakastua
vaikka lehdet ovat jo keltaisia ja ruskeita
mereen täytyy kahlata hytisten
kadut ovat syksyistä massaa
ja monet unohtavat, kuinka hymyillä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Otsikosta en oikein innostunut, mutta runo on ihanan syksyisen kuulas ja tyyni. Parani vaan loppua kohti, ja kaksi viimeistä säkeistöä Valloittavia.
Tykkään, Paljon.
Ja taas. Ja kun tietää että voisi rakastua, eikä kuitenkaan voi antaa sen tapahtua, kun se toinen on jo menossa. Todella osuvia ovat runosi.
Mahtava tunnelma ensi säkeestä lähtien. Suosikkeihin menee.
hieno teksti, ehdottomasti. tunnelmallinen ja tarttuvavan avoin kokonaisuus. hienoa.
Tämäkin niin elämän makuinen, tuttuja tunteita, mielikuvia. Suosikkeihin
Koskettava ja hellyttäväkin runo inhimillisyydestä ja elämästä. Suosikkeihini!
Nokkelasti kirjoitettu.. suosikkeihin pääset, lisää, vielä lisää odotellen.
Ihastuin kyllä kertaheitolla tähänkin,
aivan upeita runoja sinulla.
Ikävät kuvat runossa korostavat onnellisia säkeitä täydellisesti.
tässä on kyllä jotain. etenkin loppu. mutta muutenkin. siihen on hyvä upota.
Runosi menevät ihon alle.
vau.
tää on aivan ihana.
upeita kielikuvia ja
jotain niin omaa.
tässä on melankoliaa
mut siksi tykkäänkin.
tuo lopetus on paras.
rakastuin tähä. ♥