Haparoi minut kiinni
En ole näillä sijoilla
kun sälekaihtimet ovat jääneet sulkematta
ja aamuyö väsyy pitämään
hikistä sarastusta etäällä
Parkkipaikka on haalennut
ukkosmyrskyn jäljiltä
Hiljaiset liikkuvat varoen
teekupit jäävät kolistelematta
ja askeleet kulkevat ääneti lattian alla
Nukkuvan talon betonisuonissa sykkivän rytmin
rikkoo vastasyntynyt parkaisuni
kun riuhdon painajaisesta läpi
Enkä silti ole hereillä
olen kuollut näillä sijoilla
hengitän vapinani ihollesi
On vain rappio
joka koskee kaikkea
Paitsi sinua
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runo, joka valuu ensin yöhön aistit turtuneena ja hukkuu sitten raunioiden alle.
Vahva, hienoja sävyjä - äänettömyyttä, liikkumattomuutta ja sitten taas äänien ja rytmien sekasortoa, lopetus jälleen henkäyksenhieno ja hiljainen.
Erittäin monivivahteinen runo, jonka lopetus sulkee kauniisti ja kaihoisan surumielisesti.
Upeaa sanojen käyttöä ja tunnelman luontia. Kerrostalon sisällä (joka sekin saa melkein lihan ja veren ympärilleen -ainakin ihmismäisen muodon) on elämää -enemmänkin kuin ulkomuoto antaa ymmärtää. Surullisen kipuileva teksti vaan varsin huima runona.
Väkevä runo, jossa on poikkeuksellisen intensiivinen, miltei henkeä pidättävä tunnelma kunnes runon minä herää painajaisesta. Rakkaan elintärkeys on koskettavasti kuvattu. Todella, todella hieno.
Huikeita runoja Sinulla, mutta tähän jotenkin omissa tunnoissani takerruin.
Vastasyntymisen, uudestisytymisen tuska ja kipeys tulee luo, lähelle ja kokonaisuus.
Tapahtumarikas interiööri ja myös ulkopuoli. Sanat kulkevat vääjäämättä lukijan silmien editse synnyttäen mielikuvia ja tunnelma melankoliaan on lunastettu. Vahvaa runoutta.
haikea. mutta niin todellinen.