jotten näkisi muita kuin sinut.
Revit kappaleiksi kaiken mihin koskin,
jotta lähelläni olisit vain sinä.
Riistit hymyni ja laitoit kassakaappiin,
jotta se kuuluisi aina vain sinulle.
Raiskasit uskoni, panit halvalla sääliäni,
tapoit liekkini,
viimein revit sanat huuliltani,
enkä pyytänyt sieluani enää takaisin.
Nyt makaan haudassa jonka kaivoit minua varten jo ensisilmäyksen aikana,
piekset haavojani ja valutat suonistani elämää,
keräät kaiken talteen,
ja siirryt seuraavaan uhriin.
Lähtiessäsi isket viimeisen niitin ja jätät minut kitumaan.
Kiitos
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Auts, miten kipeää ja raakaakin osittain. Tuo kiitos sanalla lopettaminen sopii tähän paremmin kuin hyvin. Raastavaa runoutta ainakin minulle :)
Tunnelman olet luonut oikein hyvin ja tunteesi ovat myös pinnalla tässä hyvin.
Proosallinen teksti otsikkoa myöten. Ensimmäiset kaksi kappaletta äärimmäisen tehokkaat, saattaisi kuvata narsistin, mustasukkaisen despootin tai muuten luonnevikaisen uhria, tai ainakin uhriksi itsensä kokevaa, hänen purkausta. Toisen kappaleen kursivoitu rivi raastavan osuvasti ilmaisee suhdetta jossa ihminen alistuneena luovuttaa minuutensa pois. Seuraavat kaksi kappaletta siirtävät painopistettä subjektiivisesta tunnekuvasta kirjallisen tarkastelun suuntaan mutta mielenkiinto ja vakavuus tässä modernissa vampyyritarinassa säilyy. Viimeinen sana mielenkiintoinen, tuntuu ensin omituiselta, jopa ontuvalta, mutta ilmiselvästi kuuluu runoon enkä missään tapauksessa lähtisi ehdottomaan sen poistamista, vaikka en tarkoitusta ymmärräkään. Sitten mieleeni avautuu tulkintamahdollisuus: kituminenkin on parempi kuin turta uhrina olo, koska hajallemennyt voi löytää parantumisen, toisen mentyä kokea uudelleen omaksi minäkseen tulemisen.