Särkynyt.

Tuska ja kyyneleet tanssivat kilpaa lasinsirpaleilla, rakastin sinua. Rakastan edelleenkin, mutta sen kaiken muisteleminen teki niin kipeää. Se kaikki oli särkynyt pieniin palasiin, kuin kristallinmurusiin. Halusin sinut takaisin tänne, luokseni. Halusin vain painautua sinua vasten, mutta olit niin kaukana, tavoittamattomissa. Olit mielessäni.

Aina kun olin kanssasi, ymmärsin miten kaunista oli olla vain toista varten. Aloin ymmärtää miten hienoa oli kun kaksi sydäntä löysi toisensa, yhdistäen kaksi sielua, kaksi maailmaa.

Mutta se kaikki oli poissa, kadonnut ikuisesti. En saanut sinua takaisin vaikka kuinka yritin, vaikka kuinka itkin, kärsin ja huusin tyhjyyteen, pimeyteen. Sinut vietiin minulta pois liian nopeasti. Sairastuessasi sanoit minulle että tämä on elämänpyörä, että ihmiset vaihtuvat, ihmiset lähtevät. Kerroit minulle kuinka onnellinen olit, että olin pyörinyt kanssasi siinä pyörässä.

”Se pyörä vain pyöri liian nopeasti.”

Minusta tuntui, kuin edessäni olisi ollut monta metriä korkea, vankka ja kylmä tiiliseinä. Tuntui kun olisin törmännyt siihen seinään. Nyt seisoisin seinän edessä ja lamaantuneena hakkaisin sitä etsien heikompaa kohtaa, joka lopettaisi odottamisen tuskan. Josta pääsisin läpi, pääsisin eteenpäin ja pystyisin jatkamaan elämääni.

Pohdin usein, oliko tämä hinta siitä että sain olla onnellinen. Oliko tämä tuska rakkauden hinta? Kuuluiko rakkauteen se, että toinen lähtisi varoittamatta, yllättäen. Sanoit aina, ettet koskaan päästäisi irti. Sanoit, että meidän sydämet vaan näytti niin hyvältä yhdessä, ettei niitä kuuluisi erottaa. Niin paljon kyyneleitä olin vuodattanut miettiessäni meitä, olit kuitenkin päästänyt irti. Olit lähtenyt ja jättänyt minut yksin.

Viimeiset hetkesi olivat rankkoja kaikille. Kenelläkään ei ollut helppoa, en tiedä olinko helpottunut kun olit vihdoin mennyt etkä joutunut enää kärsimään vai koskiko minuun vain enemmän, kun tiesin että olet lopullisesti poissa. En voisi enää koskaan kertoa sinulle, kuinka rakastan sinua.

Ennen kuin suljit silmäsi viimeisen kerran, sanoit minulle että meidän täytyisi lopettaa tämä rankkasade yhdessä. Minä puristin kättäsi yhä lujempaa, kyyneleiden tanssiessa kilpaa poskillani. Sulkiessasi silmäsi kuiskasin sinulle ”Rakastan sinua, nyt ja aina”. Tiesin että olit mennyt.

Nyt kannan haaveita sylissäni, monet tietävät tarinani ja saan osakseni sääliviä katseita.
”Tyttö niin rikkinäinen”.