Heikkous

Me, salaa syömässä mansikoita naapurin mummon mansikkamaalta. Vilkaiset minua silmät ja posket jännityksestä hehkuen, hymyilet hampaasi mansikan
värjäämänä. Me, yhdessä kaupungilla käsikädessä juoksemassa - olit kaatanut karkkikaupan hyllyn ja juoksimme nauraen karkuun vihaista myyjää. Sinä, lohduttamassa minua sydänsuruilta. Minä, rutistan sinua tiukasti itkien vihreän hupparisi olkapään märäksi. Sinä, nauramassa minulle vajotessani syvään lunta täynnä olevaan ojaan ja räpiköidessäni siellä. Minä, puristamassa kättäsi kertoen että välitän. Älä päästä irti.

Niin paljon muistoja, niin paljon asioita. Olit aina ollut minulle tukiseinämä, olit kuin jyrkkä tiiliseinä, saatoin aina tarrautua sinuun tietäen että et kaadu, et petä alta. Ystävyytemme oli jotain ainutlaatuista, kaikki nauroivat meille ja tempauksillemme. Kaikki sanoivat että tiemme tuskin eroaisivat koskaan, että me juoksisimme pitkin kaupunkia toisiamme kädestä pitäen ja nauraen vielä vanhuksina. Merkitsimme toisillemme.

Kunnes sinä muutuit, sinusta tuli sulkeutunut. Rakensit oman kuoresi jonka sisälle et päästänyt ketään, et edes minua. Et suostunut kertomaan minulle mikä sinua oli satuttanut niin paljon, sanoit aina minulle että et halunnut minulle pahaa. Vaikka kuinka istuin vieressäsi päivästä toiseen ja puristin kättäsi et halannut minua, et itkenyt minulle. Pysyit vahvana ja väitit että kaikki on hyvin. En koskaan uskonut sinua.

Olit kuin lintu joka yritti lentää, mutta tippui aina alas. Sinun siipesi oli rikottu, ne olivat pieninä palasina. Vaikka kuinka yritit tipahdit aina ja sinua sattui, sinua sattui niin kovin että et päästänyt äännähdystäkään. Sinuun sattui niin paljon, että onnistuit satuttamaan minuakin. Kun sinä et itkenyt, minä itkin. Itkin vierelläsi ja rukoilin sinua puhumaan, rukoilin sinua kertomaan minulle mikä oli vikana. Pelkäsin niin kovin puolestasi.

Sinä et enää syönyt, sinä et käynyt ulkona, pysyit huoneessasi. Olin luonasi niin usein kuin pystyin, vietin lähes kaiken aikani kanssasi. En ollut sinulle vihainen siitä että et puhunut minulle, olin vain hämmentynyt ja huolissani. En osannut olla sinulle vihainen, minä vain pelkäsin. Joskus olin näkevinäni kyyneleen silmäkulmassasi, se ei kuitenkaan koskaan valunut poskeasi pitkin. Kaikki kyyneleet pysyivät sisälläsi. Oli kuin jokin toinen ihminen olisi ollut sisälläsi ja hallinnut sinua, kuin joku toinen ihminen sisälläsi pistelisi sinua pienillä neuloilla sydämeesi ja satuttaisi sinua niin kovin. Aivan kuin joku toinen ihminen kieltäisi sinua puhumasta. Minuun sattui niin paljon katsoessani sinua siinä tilassa, vaikka kuinka yritin et puhunut minulle. Yritin niin kovin auttaa, olit osa minua, olit minun toinen puoleni. En pärjäisi ilman sinua.

Lappu. "Ehkä minä aiheutin sateen.
ehkä minä aiheutin pahan olon sinulle.
Minun heikkouteni satutti sinua, minä tiedän sen.
Pyydän, unohda minut ja heikkouteni.
Sinä pystyt elämään ilman minuakin, tiedän sen.
Sinä olet niin vahva, sinä pystyt siihen.
Olit tärkein ihminen minulle.
Anna anteeksi kulta."

Vain pimeys ja tyhjyys on jäljellä, sinä et enää jaksanut. Sinä lähdit.