On kulunut kolme vuotta siitä
Kun viimeksi nuuhkin tätä tuttua rappukäytävää
Nyt sen seinät ovat oranssit
Vasta tässä pakottaudun ymmärtämään
Että joskus on tarpeen
Taitella auki minuun jättämäsi koirankorvat
Ja raahata patjasi sängyn alle piiloon
Sinä annoit minulle tilaisuuden halata sinua
Mutta hänellä on
- Oli jo silloin -
Tarjota minulle jotain niin paljon ihmeellisempää
Lakkaan hymisemästä
Kuuntelen tarkasti lukon naksahtavan
Ja varmistan, ettei minulla ole enää avaimia
Koska minun sylissäni
Sinä tunnut enää ontolta puulta
Jonka koloon ei ole kätketty yhtään aarretta
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
On surullista luopua jostain, joka on joskus ollut niin tärkeä. Silti tässä on luottamusta tulevaan. Hieno runo!