Illan sinisyydessä
aistii
elämän mahdollisuuden
lupauksen
tulevasta kirkkaudesta,
joka ei jätä
pisaraakaan jakamatta
miten
peilityynen hiljaisuuden
kylkeen liimautuu
ihanaa tunnelmaa
-
mieleni liikuttaa sielua
sanoja lauluun
syntyy aivan
kuin verkot
vedessä saavat saaliinsa
täyttymätön unelma
mahdotommuuden merellä,
joka saavuttaa pilvensä
odottavaa esitystä
sen tapaa lennellä
sen syleilevää sanattomuutta
olla rikkomatta tätä hetkeä
-
tunnetko miten kevyesti
se hipaisee
silti mitään ei varise
väliltämme
hallitsemattoman voiman
siivet vain saavat sanat
osumaan maaliinsa
intohimon muuttua
ajatteluksi,
tajuntamme tietoiseksi
ulottuvuudeksi ympärillämme
-
runollisen kaunis
kieli ruokkii tunnelmaa
uhkea aistillisuus
riisuu ja viettelee
tekee paljastavan
hetkensä,
ollakseen
osaksi tekopyhää
osaksi persoonallista
intohimoa
peittääkseen jälleen silmänsä
lumoavaan sävelmään
muovatakseen
kasvonsa nautinnolleen
-
halua ei tarvitse houkutella
se on kuin viha,
joka luulee
itseään rakkaudeksi
lihamme sokeasta
keskiöstä liikkeelle
lähtevä tunne,
joka ripustautuu
suljettuun ympyräänsä
ihmisen kipu revitään
esiin kaksin käsin,
teljetään nautintoon
sen sisään
aivan
kuin prostituutio
summaa asioiden
todellisen liikkeen
kaiuttoman huudon tunnossamme
-
olenko hukassa
vai kaivaako todellisuus
esiin sanojen
tavan soljua
halun etsiä ruumista,
kehoa, joka
ottaa mitä se haluaa
vai onko se
kyky kirjoittaa rakkaalleen
kuin jumalan lähettiläs
ja se hetki
toiseen naulittuna
onkin onnea
vai pelkkiä rakastajia
tietämättä
mitään rakkaudesta
-
elämässä on
hetkiä, jolloin
tuntee kaiken
olevan vailla merkitystä
hetkiä, jolloin
paha asuu ovien ulkopuolella ja
joskus se vaan istuu
iholla ja lurittaa painajaisensa
silti ilmassa
on sinen lisäksi
jotain kevyttä
jotain joka leijuu
irtonaisena, valmiina
verhoamaan
peruuttamattomaan kauneutensa
-
maailma on
kerrostuma,
sinisyys sen pohjalla
yön valaistessa
kaiken näkyviin
jokainen yö on
ollut tähän asti erillainen
(näin hullaantunut ainakin luulee)
sanat olivat tänäänkin
valmistuneet kaunistelemattomana
metsästäjän varjokin
ollessa tyytyväinen saaliiseensa
-
ihannoimamme kuolemattomuus
asuu meissä
sitä samaa tunnetta
onnellisuutemme huipulla,
kaiken loppua
korvia huumaavaan sointiin
ja tuleekin tunne,
että rakastamme omaa
sisäistä tuskaamme
saadaksemme nautintomme
mutta valhetta tai
rakkautta sisällään
niin se intohimo,
kiihko ja hellyys
henkilöityy maailmaamme
farisealainen istuvuus ja
jumaluuteen kuuluva ääni
tulvii ylitsemme,
kun samaan aikaan
jotain aina tippuu ja jotain tarttuu
ollaksemme onnemme painoisia
aistii
elämän mahdollisuuden
lupauksen
tulevasta kirkkaudesta,
joka ei jätä
pisaraakaan jakamatta
miten
peilityynen hiljaisuuden
kylkeen liimautuu
ihanaa tunnelmaa
-
mieleni liikuttaa sielua
sanoja lauluun
syntyy aivan
kuin verkot
vedessä saavat saaliinsa
täyttymätön unelma
mahdotommuuden merellä,
joka saavuttaa pilvensä
odottavaa esitystä
sen tapaa lennellä
sen syleilevää sanattomuutta
olla rikkomatta tätä hetkeä
-
tunnetko miten kevyesti
se hipaisee
silti mitään ei varise
väliltämme
hallitsemattoman voiman
siivet vain saavat sanat
osumaan maaliinsa
intohimon muuttua
ajatteluksi,
tajuntamme tietoiseksi
ulottuvuudeksi ympärillämme
-
runollisen kaunis
kieli ruokkii tunnelmaa
uhkea aistillisuus
riisuu ja viettelee
tekee paljastavan
hetkensä,
ollakseen
osaksi tekopyhää
osaksi persoonallista
intohimoa
peittääkseen jälleen silmänsä
lumoavaan sävelmään
muovatakseen
kasvonsa nautinnolleen
-
halua ei tarvitse houkutella
se on kuin viha,
joka luulee
itseään rakkaudeksi
lihamme sokeasta
keskiöstä liikkeelle
lähtevä tunne,
joka ripustautuu
suljettuun ympyräänsä
ihmisen kipu revitään
esiin kaksin käsin,
teljetään nautintoon
sen sisään
aivan
kuin prostituutio
summaa asioiden
todellisen liikkeen
kaiuttoman huudon tunnossamme
-
olenko hukassa
vai kaivaako todellisuus
esiin sanojen
tavan soljua
halun etsiä ruumista,
kehoa, joka
ottaa mitä se haluaa
vai onko se
kyky kirjoittaa rakkaalleen
kuin jumalan lähettiläs
ja se hetki
toiseen naulittuna
onkin onnea
vai pelkkiä rakastajia
tietämättä
mitään rakkaudesta
-
elämässä on
hetkiä, jolloin
tuntee kaiken
olevan vailla merkitystä
hetkiä, jolloin
paha asuu ovien ulkopuolella ja
joskus se vaan istuu
iholla ja lurittaa painajaisensa
silti ilmassa
on sinen lisäksi
jotain kevyttä
jotain joka leijuu
irtonaisena, valmiina
verhoamaan
peruuttamattomaan kauneutensa
-
maailma on
kerrostuma,
sinisyys sen pohjalla
yön valaistessa
kaiken näkyviin
jokainen yö on
ollut tähän asti erillainen
(näin hullaantunut ainakin luulee)
sanat olivat tänäänkin
valmistuneet kaunistelemattomana
metsästäjän varjokin
ollessa tyytyväinen saaliiseensa
-
ihannoimamme kuolemattomuus
asuu meissä
sitä samaa tunnetta
onnellisuutemme huipulla,
kaiken loppua
korvia huumaavaan sointiin
ja tuleekin tunne,
että rakastamme omaa
sisäistä tuskaamme
saadaksemme nautintomme
mutta valhetta tai
rakkautta sisällään
niin se intohimo,
kiihko ja hellyys
henkilöityy maailmaamme
farisealainen istuvuus ja
jumaluuteen kuuluva ääni
tulvii ylitsemme,
kun samaan aikaan
jotain aina tippuu ja jotain tarttuu
ollaksemme onnemme painoisia
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=9-WunMZ1bWs
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut