Valkoisin rystysin
sidottuna
tummien silmien
kelmeään valoon
puolikkaaseen
totta
puolikkaaseen
sympatiaa
aivan kuin
elämänvalolla olisi
kyky sitoa
tärkätty housunlahje
sisäisiin arvoihin
unelmien rakentaa
pelkojaan,
karkottamaansa
ikävää
olen tänäänkin
romuna
rakkauteni on
kaikonnut,
unohtanut
ihon kiinteyden
osasin toki
edelleen
runollisen liioittelun
kuinka korkeus
hipoo pilviä
käsien tarttua
täyteläisyyteen,
kykyyn lörpötellä
pinnallisuudessa
niin minä luon
ja vaikenen
vaihdan moraalini
nahkaa
kuvittelemaan
ääniä,
joita ei ole
tai
mikään ei
pysty niiden
jäiseen
riitteeseen
yksikään sydämen
liike ei osaa
murtaa suojaavia
kuoria
miten se
tunne osaakin
heittää niin
hempeään
tyhjyyteen
miten silmissä
näkee
silkinohutta karvaa
tai
ne sensuellit
huulet,
jotka vapauttavat
fyysiseen
ihastukseen
aallonpituudelle
savun tehdä
elämäänsä pilviä
puhutellen omaatuntoa
ohjata kirkkaampaa
ajatusta
niitä
jokaisena
yöttömänä
yönä kirjoitettuja
jalanjälkiä,
jotka muodostivat
polkuja
kiertäen kehää
ja
viimeisillä
voimillaan ne
aina katoavat
nousemalla
osaksi
todellisuutta
palaksi haavemaailmaa
miten ihmisen
elämä
osaakin sulloutua
niin pieneen
kokonaisuuteen
vastustamattomaan
haluun katsoa
pelkkiä koettelemuksia
minäkin ole
kypsyttänyt intohimoni
ajatteluun
virtaavan kokonaisuuden
muodostua rytmiin,
taukoon ja hiljaisuuteen
palaan näin
aina itseeni
muutan elämän
veljet
raakuuden
kautta
kauneuteen
heikkoutta minä
etsin,
humalan tekemää
typerystä,
jotta voisin
jättää kivun ja
halun
sisäisen tuhoni
tuskat
iäisyydelle lupauksiksi
ne osaavat asiansa,
luullen rakkauden
julistetun kadonneeksi
lumoava sävel
sävelen jälkeen
minä tunnistan
heti
sen kuvan,
keskinäisten suhteiden
kyvyn muuttaa
ulkomuotoa
hajota ja
hallitse kumpuaa
aina samoista aineksista
siinä hetkessä
minä pelkään
itseäni,
pelkään jumalaa
mustan verhon
peittämää valoa,
koska olen
keskipisteessä
lain ja voiman
yläpuolella,
osana
yhdentekevyyden
alkupistettä
nautinnon halu
on muuttanut
minut kuvaksi
henkevä valinta
ei tehnytkään
toivottua ominaisuutta
ominaisuudesta tuli
pelkkä
lannistava epätoivo
jossa kukaan ei
pysty etenemään,
on vain
nukuttava kuolemaan
eihän kukaan
kuole mielentilaan
voisin korkeintaan
tulla hulluksi,
vapauttaa itseni
lopullisuuteen
antaa kaiken lipua
tarkoituksettomuuteen,
veren punata
kirjoituksellaan,
jotta säästyisin
rumimmalta todellisuudelta
mielikuvituksen
sopimattomuus
suorastaan antaa
likaisen kuvan
ja miellyn sen
hetkelliseen makuun
mikään ei ole tehnyt
tehtäväänsä, jos
osaa ajatella
osaa kävellä
haaveeseensa
ja
humaltua tunteeseensa
saavuttamaton alkaa
päästä mieleni
ymmärrykseen
sokea sisin on
jo sieluni porteilla,
siinä se seisoo
rakkauteni edessä
avaa ja sulkee
ovia
vuoronsa perään,
sieraimieni tuoksuttaa
tuota ihmeellistä
mikä erottaa
kaiken tavanomaisen
kyllästymisestä
mikä tekee
kuuroudelle vaatteen,
jättää tekemiselleni
ja tekemättömyydelleni
vastaamatta
uskomaton tunne
aika on armoillani
mikään ei ole
paikallaan tai
kaikki ovat
ottaneet paikkansa
elämä ei tunne
minua ja
minun ei tarvitse
tehdä
tiliä hetkellisyyteen
minun ei tarvitse
kohdata kasvoja,
koska rakkaudessa
ei tarvitse tehdä
mitään mitä ei halua
kantaa mitään millä
ei ole muotoa
tai vaikka itkisin ja
tuntisin kipua,
kohdaten nautinnon
sulkeakseni ne sisääni
ja jo aikaa
sitten tunsin tämän
aavistuksen
tunteen miten halu
saa muotonsa ja
miten rakkaus kiedotaan
sen ympärille
miellän materiaalin
kovuudeksi,
ihmisten varjot
tummanpuhuviksi
liikkumattomuuden
ja äänen summa
erottelee olemassaoloani
vaikea uskoa,
mutta tiedän aina
halunneeni
tähän huoneeseen
tähän haaksirikon
laineeseen,
josta alkaa
aina elämäni
ensimmäinen
ja vaikka
olisin syntynyt
sokeuteen,
silti tiedän
heijastuksen olevan
osa kukoistusta
kulkea osana
surua, onnellisuutta
ja osana
yksin itsessäni
yksinäisyydessäni
mikä on tämä
viaton todellisuus,
tietoisuus
jumalalasta tai
kyky antautua
ruumiillisesti tai
henkisesti
tasapaino,
joka kiinnittää
osat kehoon,
pyöreys,
jännittynyt ulottuvuus
saada nautintonsa
lävistävyys
päivät ja
yöt tahtovat
unohtua
kerros kerrokselta
kaiken takana
ne täyttivät
maailmani avaruuden
mutta kuvaan
alkoi maalautua
taas sisältöä
kaikki näytti
olevan sopusoinnussa
tarkoituksen kanssa
värien lomaan
tippui kyyneliä,
luovuttaen onnensa ja
epätoivonsa
tyydyttyneisyys kumpuaa
sisältäni,
tehden rakkaudesta
erottamaton
osa elämääni
elämäni ulottuvuuden
kirjoittaa rakkaudesta
miten kaikki
voikaan olla
kätkettynä sisimpään
ja vain kuoriutumalla
sen voi siivilöidä
saada havahtuman,
tietoiseksi elämän
olemassaoloksi
rakastaa tuskaansa
tai rakastaa minua
ollakseen itse
nautinto
ymmärtää
ettei mitään
mitä oli
kokenut
voinut enää
muuttaa
merkityksettömyydeksi
rakkaus valloittaa
aina sisällöllään
se kaikki
on meissä
miksi antaisimme
pois kaiken
kauniin ja
kömpelön
ja jopa
maailman pysähdellessä
sen ainoan voiman,
jolla on todellisuus
tapa, jolla
onnellisuus on
aina vakaumusta ja
lahjakkuutta enemmän
koska, jokainen
sisimmässään
tietää
mitä tahtoo
ja millä
oikeasti on väliä
aavistuksesta
se lähtee,
unettoman yön tiestä
heijastellen
omia tunteitaan
omia unelmiaan
ollakseen
savuttamattomuuden tie
sanoa se ääneen
halunsa rakastaa
ja tuntea rakkautta
ei sen tähden, että
siitä kaikki
puhuvat ja sitä
halajavat
vaan siksi,
että se
tuntuu sydämessäsi
rakkaudelta
maalta,
jossa on voimaa
murtaa totuus
elämältä etäisyys
ettei se jano koskaan katoaisi
huomisen olla itsesi näköinen
sidottuna
tummien silmien
kelmeään valoon
puolikkaaseen
totta
puolikkaaseen
sympatiaa
aivan kuin
elämänvalolla olisi
kyky sitoa
tärkätty housunlahje
sisäisiin arvoihin
unelmien rakentaa
pelkojaan,
karkottamaansa
ikävää
olen tänäänkin
romuna
rakkauteni on
kaikonnut,
unohtanut
ihon kiinteyden
osasin toki
edelleen
runollisen liioittelun
kuinka korkeus
hipoo pilviä
käsien tarttua
täyteläisyyteen,
kykyyn lörpötellä
pinnallisuudessa
niin minä luon
ja vaikenen
vaihdan moraalini
nahkaa
kuvittelemaan
ääniä,
joita ei ole
tai
mikään ei
pysty niiden
jäiseen
riitteeseen
yksikään sydämen
liike ei osaa
murtaa suojaavia
kuoria
miten se
tunne osaakin
heittää niin
hempeään
tyhjyyteen
miten silmissä
näkee
silkinohutta karvaa
tai
ne sensuellit
huulet,
jotka vapauttavat
fyysiseen
ihastukseen
aallonpituudelle
savun tehdä
elämäänsä pilviä
puhutellen omaatuntoa
ohjata kirkkaampaa
ajatusta
niitä
jokaisena
yöttömänä
yönä kirjoitettuja
jalanjälkiä,
jotka muodostivat
polkuja
kiertäen kehää
ja
viimeisillä
voimillaan ne
aina katoavat
nousemalla
osaksi
todellisuutta
palaksi haavemaailmaa
miten ihmisen
elämä
osaakin sulloutua
niin pieneen
kokonaisuuteen
vastustamattomaan
haluun katsoa
pelkkiä koettelemuksia
minäkin ole
kypsyttänyt intohimoni
ajatteluun
virtaavan kokonaisuuden
muodostua rytmiin,
taukoon ja hiljaisuuteen
palaan näin
aina itseeni
muutan elämän
veljet
raakuuden
kautta
kauneuteen
heikkoutta minä
etsin,
humalan tekemää
typerystä,
jotta voisin
jättää kivun ja
halun
sisäisen tuhoni
tuskat
iäisyydelle lupauksiksi
ne osaavat asiansa,
luullen rakkauden
julistetun kadonneeksi
lumoava sävel
sävelen jälkeen
minä tunnistan
heti
sen kuvan,
keskinäisten suhteiden
kyvyn muuttaa
ulkomuotoa
hajota ja
hallitse kumpuaa
aina samoista aineksista
siinä hetkessä
minä pelkään
itseäni,
pelkään jumalaa
mustan verhon
peittämää valoa,
koska olen
keskipisteessä
lain ja voiman
yläpuolella,
osana
yhdentekevyyden
alkupistettä
nautinnon halu
on muuttanut
minut kuvaksi
henkevä valinta
ei tehnytkään
toivottua ominaisuutta
ominaisuudesta tuli
pelkkä
lannistava epätoivo
jossa kukaan ei
pysty etenemään,
on vain
nukuttava kuolemaan
eihän kukaan
kuole mielentilaan
voisin korkeintaan
tulla hulluksi,
vapauttaa itseni
lopullisuuteen
antaa kaiken lipua
tarkoituksettomuuteen,
veren punata
kirjoituksellaan,
jotta säästyisin
rumimmalta todellisuudelta
mielikuvituksen
sopimattomuus
suorastaan antaa
likaisen kuvan
ja miellyn sen
hetkelliseen makuun
mikään ei ole tehnyt
tehtäväänsä, jos
osaa ajatella
osaa kävellä
haaveeseensa
ja
humaltua tunteeseensa
saavuttamaton alkaa
päästä mieleni
ymmärrykseen
sokea sisin on
jo sieluni porteilla,
siinä se seisoo
rakkauteni edessä
avaa ja sulkee
ovia
vuoronsa perään,
sieraimieni tuoksuttaa
tuota ihmeellistä
mikä erottaa
kaiken tavanomaisen
kyllästymisestä
mikä tekee
kuuroudelle vaatteen,
jättää tekemiselleni
ja tekemättömyydelleni
vastaamatta
uskomaton tunne
aika on armoillani
mikään ei ole
paikallaan tai
kaikki ovat
ottaneet paikkansa
elämä ei tunne
minua ja
minun ei tarvitse
tehdä
tiliä hetkellisyyteen
minun ei tarvitse
kohdata kasvoja,
koska rakkaudessa
ei tarvitse tehdä
mitään mitä ei halua
kantaa mitään millä
ei ole muotoa
tai vaikka itkisin ja
tuntisin kipua,
kohdaten nautinnon
sulkeakseni ne sisääni
ja jo aikaa
sitten tunsin tämän
aavistuksen
tunteen miten halu
saa muotonsa ja
miten rakkaus kiedotaan
sen ympärille
miellän materiaalin
kovuudeksi,
ihmisten varjot
tummanpuhuviksi
liikkumattomuuden
ja äänen summa
erottelee olemassaoloani
vaikea uskoa,
mutta tiedän aina
halunneeni
tähän huoneeseen
tähän haaksirikon
laineeseen,
josta alkaa
aina elämäni
ensimmäinen
ja vaikka
olisin syntynyt
sokeuteen,
silti tiedän
heijastuksen olevan
osa kukoistusta
kulkea osana
surua, onnellisuutta
ja osana
yksin itsessäni
yksinäisyydessäni
mikä on tämä
viaton todellisuus,
tietoisuus
jumalalasta tai
kyky antautua
ruumiillisesti tai
henkisesti
tasapaino,
joka kiinnittää
osat kehoon,
pyöreys,
jännittynyt ulottuvuus
saada nautintonsa
lävistävyys
päivät ja
yöt tahtovat
unohtua
kerros kerrokselta
kaiken takana
ne täyttivät
maailmani avaruuden
mutta kuvaan
alkoi maalautua
taas sisältöä
kaikki näytti
olevan sopusoinnussa
tarkoituksen kanssa
värien lomaan
tippui kyyneliä,
luovuttaen onnensa ja
epätoivonsa
tyydyttyneisyys kumpuaa
sisältäni,
tehden rakkaudesta
erottamaton
osa elämääni
elämäni ulottuvuuden
kirjoittaa rakkaudesta
miten kaikki
voikaan olla
kätkettynä sisimpään
ja vain kuoriutumalla
sen voi siivilöidä
saada havahtuman,
tietoiseksi elämän
olemassaoloksi
rakastaa tuskaansa
tai rakastaa minua
ollakseen itse
nautinto
ymmärtää
ettei mitään
mitä oli
kokenut
voinut enää
muuttaa
merkityksettömyydeksi
rakkaus valloittaa
aina sisällöllään
se kaikki
on meissä
miksi antaisimme
pois kaiken
kauniin ja
kömpelön
ja jopa
maailman pysähdellessä
sen ainoan voiman,
jolla on todellisuus
tapa, jolla
onnellisuus on
aina vakaumusta ja
lahjakkuutta enemmän
koska, jokainen
sisimmässään
tietää
mitä tahtoo
ja millä
oikeasti on väliä
aavistuksesta
se lähtee,
unettoman yön tiestä
heijastellen
omia tunteitaan
omia unelmiaan
ollakseen
savuttamattomuuden tie
sanoa se ääneen
halunsa rakastaa
ja tuntea rakkautta
ei sen tähden, että
siitä kaikki
puhuvat ja sitä
halajavat
vaan siksi,
että se
tuntuu sydämessäsi
rakkaudelta
maalta,
jossa on voimaa
murtaa totuus
elämältä etäisyys
ettei se jano koskaan katoaisi
huomisen olla itsesi näköinen
Selite:
Taas niitä hetkiä elämässä, kun tyhjyys luo ja päivät ovat lähempänä yötä. Muistojen olla päivä ja rakkaus, voima joka puhdistaa ja vahvistaa. Jotta nousevan kuun erottaisi auringosta ja sen mikä elämässä on tärkeää.----------
https://www.youtube.com/watch?v=RwpzlpPwWfc
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Herkän syvällistä pohdintaa,pidän.
Sivut