Tänään
on taas
voimaton
eilisen jäljet
hukkuneet
kohdatakseni
taas sen
näkymättömyyden,
joka niin
usein nykyään
kantaa rippeitään
mutta olen selvinnyt
olen tuntenut
loputtoman tahtosi
kaukaisen pisteen
ohjata vaistoni
korkeimpia tuntoja
alitajuntaani,
joka tänään
tuntui olevan
kovinkin haluton
olin tunkeutunut
maailmaan,
joka ei ollut
minua
eikä minussa
osana unohtuneen
maailmani
kirjastoissa
näkyvänä ja
löydettynä
kaikkiin pieniin
ja suuriin tekoihini
olemalla astronautti,
joka
tiesi lentävänsä
olevansa elossa
koskettaessaan
todellisuutta,
siunausta kaiken
katoavaisuudesta
ja silti sen
rakkaus ympärillä
tuntui ihmeellisen
voimakkaalta
mikään ei
ollut valmistellut
tunnetta,
se vain tuli,
synnytti ihmisen
teki tyhjön
läsnäoloonsa
jotta matkani olisi
helpompi käsitellä
kaikessa
ei ole aina rakkautta
menneisyyden
aaveet, osaavat
joskus
avata portteja,
jotta tarina
iskisi ruumiiseen,
kuten sanat ja
fyysisyys, joskus
tekevät mustelmiaan
synnyttävät
kyvyn ja kuvia
selviytymisestä
sitä kohtihan
tajuissaan oleva
taluttaa sieluaan
pelastuakseen
herättääkseen painajaisensa
tuodakseen hulluutensa
valoon ja ihmisten
parjattavaksi
syyttömyys ja
syyllisyys kamppailevat
meissä
tunnustelevat
kehoani,
kurkistavat sieluuni
etsiessään
todisteita
elämähän aina
osa todistaa
valehtelun
pitkässä juoksussa
kaikki kantaa
tai uppoa siihen
tekojen suohon
sytyttää ja sammuttaa
valon, jotta kaikki
näkisivät kasvomme
siinä totuudessa,
jossa onkin vain
hiljaisuus
meissä syntyy
jossittelu,
meissä menneen
selvännäkijöissä,
selittäessämme
kaiken paremmin päin
kuinka vääryys
kasvattaa vihaa
ja ymmärtämättömyyttä
oikeutuksen olla
jotain mitä sydämessämme
pakenemme
miksi se jota
pelkäämme,
yleensä on toivomaton lopputulos
taistelen taas
itseäni vastaan,
tunteiden vietävyys
ei aina kuoriudu
kuten elämä
pesee voittajiaan
kaikki värähtely
ei tuota energiaa,
negatiivisuuden
vetää puoleensa
juoksee ympyrää ja
on yhtä vihainen kuin
aloittaessaan
kypsymättömän
ymmärtämättömyytensä
ja vaikka yrittäisimme
valaistua, se
perkeleen lamppu
vaan polttaa totuutemme
tekee hiiltä,
rakennusainetta
uuteen yritykseen
nostaa ilomme korkeuksiin
kumma kuinka
kuolemaa
seuraa
aina uusi elämä
äärimmäisyydet aina
ottavat osansa
mistä se kiitollisuus kasvaa,
ymmärtää taivaan ja maan ero
ymmärtää kaiken kauniin
tapahtuvan, kunhan
jaksaa yrittää
kaatua, nousta
ja tuntea saavansa
tarkoituksia elämälleen
vastarakkautta nähdä
se kauneus, jonka
silmissä näemme,
iholla ja teollamme
tunnemme
ihana se rauha,
joka antaa kyvyn
nousta seuraavaan seikkailuun,
uuden järjettömyyden
huipun kasvattaa
tietämystämme
sen enempää selittelemättä
sisäisen ja
ulkoisen laukeamisen tunteen
tehdä elämästä
tunne, joka on
tilaisuus
ja mistään piittaamatta
seisoa selkä suorana,
jotta niillä
kivillä olisi laittajansa
kovaa ja lujaa
kuin hellyys, joka
peittelee
koskettaa toista
niin kuin antaessamme
luvan päivän kulkea
iltaan
hämärän tulla
ja peitellä
hyväilemällä
hymy karehtii
suunpielissä,
se näkee samaa
kuin mitä minä tunnen
ja silti se
osasi katsoa elämä
omalta kantiltaan
se oli pelännyt ja
tappanut aikaa,
mutta nyt rohkeus
oli nostanut unelmansa
tehnyt seppeleen,
jolla oli tarkoitus
tai tarkoittamatta mitään
tiesi, että huominen
on henkinen tila,
ja ne riskit
on vaan kestettävä
tähyämällä sinne mistä
on tullut ja minne
haluaisi kuulua
ilmaan piirretty
illuusio ominaisuuksista
hahmottaa
suuntaa
sitähän se
pintojen hyväileminen on
että nautinnoilla
olisi karsinansa
täyttymyksellä
polkunsa kulkea
millaista se on
tuntea kaikki
elämän luomat puitteet,
ehdot, jotka tekevät
rajoistasi kyvyn
riisua elämän arvaamattomuus
miten, näkemäsi,
uneksimasi sekoittuu
puhumaasi,
sanoihin jotka
janoavat ja
sammuttavat kyvyn
tehdä samankaltaisuutta
humaltua ja tuntea
iloa siitä, että
kannat maailmaa
kannat sydäntä
sydämelläsi, sielua
joka haluaisi
aina kaivata
sitä, joka ei
ole silmissäsi
sitä joka haluaisi
kaipuun ottavan
ja laskevan
todellisuuden painon
syliisi
jotta tietäisit
että maisema on
on itse itsessäsi,
johon rakkaus on
vain astunut
se etsii sinua
väkijoukosta,
etsii poissaolevaa
läsnäoloa
kääntää sisältöä,
ulkokuorta taivaltaen
kanssasi
tunnetko miten se
hetki syntyy,
murtuu ja
valloittaa katsojansa
humisee nuottinsa
kauneudelle ja
annosta lisäämällä
oletkin jo lähempänä
helvettiä
ja miten ahdas
se portti on mistä
kulkea,
se aalto joka
erottaa erilaisuudellaan
elämästä, rakkaudesta
ja samaa hiekkaa
se puhdistaa ja
murtaa
mielemme mysteereitä
mikä siinä
henkisen tien vetovoimassa
on, mikä synnyttää
tunteet ja
kaikenmaailman syyt
tahto olla,
kaikkeus kaikessa
olen latonut kiviä
koko eilisen,
katsonut kuinka
saisin ne
asettumaan toisiinsa
pelkkää kaaosta,
muotoutuen esteettisesti
toinen toisiinsa,
miten hellävaraista ja
tarkkaa etsiä
pariaan, mutta
ne kivet eivät
olleet tarkoitus
vaan se
latominen
jokainen hikipisara
oli sieluni
miten helppo
tuossa hetkessä
on tuntea sen
saman tunteen
tien rakentajasta
tiedosta ettei näe
lopputulosta,
ettei mikään
tunnu sopivan mihinkään
sitä tuskaa, sitä
erottamattomuutta
ja kärsimystä
olla perillä
ennekuin kivet ovat
menettäneet
mielenrauhasi
mutta minulla
on vapaus,
ihailu ja kunnioitus
tehdä jotain kaunista,
jotain jota
pelkät ajatukset ja
sanat eivät koskaan riitä kattamaan
halusin aina muuttaa
maailmaa, mutta
vaikeampaa oli
muuttaa itseäni
nähdä kauneus
kaiken arkisen ja
todellisuuden takaa
kyseenalaistamaan
itsensä,
tekemään työtä,
jotta sielulla olisi
mustuutensa,
harmautensa ja
kykynsä pukeutua valkeuteen
rauhaansa
kyse on tahdosta
sitä, että
kun ylittää
siltansa niin
antaa sille tarkoituksen
enemmän kuin minuutin
tai päivän kykyä
työstää iloaan
enemmän kuin
runojen tai filosofisten
keskusteluiden kyky on
tuoda valaistusta
tietoisuuteen syyllisyyteen,
jota olen niin janonnut
mikä on se
välikappale,
joka liikuttaa
ja täyttää ilolla
tuntuu, että
olen saanut siivet
selkääni,
olen saanut
voiman käteeni
kääntää kahvasta
avaamalla ovia
olen ollut
primitiivisyys,
luonnottomuus
jumalan henkäys
tai jonkinlainen
äärettömyys
miten sen energia
osaakin väristä,
kun sitä pitää
kädestä
vapaus,
ulottuvuus käsissämme,
sielussamme
siellä se virtaa
ja pitää oviaan auki
jokaisen kulkea
palavan sydämen,
palavaa vettä
huuhtoa rantojaan
imeytyä jokaiseen,
jotta olisimme lähempänä
elämää ja sen
suomaa vapautta
siinä kiviä asetellessani
tunsin sen taas
niin kuin monet
kerrat aikaisemminkin
kaikessa
tuntemattomuudessa
on vasta alku,
ja tietä rakentaessaan
se sydän vasta
paljastuu
ei mitä ensimmäisenä
käsiin asettuu
vaan se tie jota
kannattaa sovittaa
ja kulkea
jottei se kesyynny,
vaan tuulesta
tottelemattomasta
tekee tyyneytensä
oikeassa asennossa,
kuin korkeat aallot
syli sylissä
kohtaavat
oikeassa kulmassa
suutelevat
ja
himonsa varustavat
ne erottamattomat
kaikki kauniisti maan päällä toisiinsa kietoutuneet
niin se ihmisyys
valuu minusta
kiviin, tielle
rakkauteen
asettuen jokaiseen
muotoon,
jokaisen tuulen
lakaista ja sitä seuraavan
lämpimän sateen
puhdistaa
jotain samaa kuviota
samaa karheutta,
siinä uurteisessa
ihossa ja kivissä on
monta ihanaa
säröä ja särmää
jotain taikaa,
jotain siliävää surua
hetkeen joka
on vain hetkisen
pois ajastaan
niin ne ovat
kivet ja sielumme
yhtä
toisissaan kiinni,
jotta me emme kompuroiden
kaataisi tätä
palavaa halua
ettemme unohtaisi tätä
tahtoa, joka on kivisiin askelmiin kirjoitettu
monta on kurottavaa mailia
monta sykkivää kivenmuotoista sydäntä
mutta yksi josta pitäkäämme kaikin käsin kiinni
edes yhdestä hyväilyn muodosta
jotta rakkaudella olisi tiensä kulkea
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=XCnpOcxVvuA&list=RDXCnpOcxVvuA&start_radio=1
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Soljuvaa kerrontaa,pidän.
Niin, jälkiviisaus on se yleisin viisauden laji. Menneen selittely, niin että sen voisi ymmärtää/hyväksyä/ylipäänsä kohdata. Pidän pohdinnasta.
Sivut