häkkieläin

Katso miten rumaa,
kasa haurasta, harmaata massaa
tärisevä myrkkylisko huoneen nurkassa
täynnä käsiä ja jalkoja
hiljaa hymisee jotain ikävää

"Paras tunne koskaan
kun ei enää tunne tuskaa",

kuiskaan
sinä tahtoisit kai oksentaa

Yrität tarttua minuun,
nopeasti kasvavaan liejuun,
joka sinutkin nielee
jos et nyt pakene

En kasvakaan,
minä katoan lattian rajaan
ja jälleen hapuilet kangistuneita sormiani

Jälkeeni yksikään huone ei ole tyhjä,
eihän?
Jälkeeni rakkauteni riippuu ilmassa,
ei lohduttavana, vaan painostavana
se sinut tukahduttaa hiljakseen
ja niin sinä sen tahdotkin

Ilma ympärilläni ei koskaan ollut happea,
se oli häkää, se oli savua turpeaa,
jos hengitin,
otteeni menetin,
jos henkeäni pidätin,
yhtälailla olisin
sen voinut pois heittääkin
ja niin heitinkin


Tässä talossa
on minuja ainakin kymmenen
etkä sinä tunne heistä yhtäkään