Kooda

Valo uinuu kvinttejä tihkuvan lehvästön läpi.
Tunnen 
kuinka meri istuu minussa kärsimättömänä. 

Luonto 
on kattanut pöydän siipiään availeville perhosille.
Kaikki täydessä priimissä yhtä aikaa.

Maljakossa 
kuivunut istukka huojuu luopumisen tuskaa.
Suomuinen nahkani lepää muuttolintujen
                                               kuorman alla.

Luumut lakkaavat ujostelemasta 
ja alkavat hyppiä alas
olemassaolon haurasta kuorta vasten.