Hanki toistaa auringon,
ajatuksen syvimmän kirnunkin.
Kuinka kipeästi se kaipaakaan
sulamisveden syliä.
Huolikeijukaisen epävireinen huilu
on sama kuin viime talvena.
Ei anna vielä lupaa tulla kallioksi.
Kuitenkin jonakin aamuna
tutussa paikassa, tuskin muuttumattomassa,
jäiden poissaolo kuiskaa viisauttaan.
Hiljaiset kivet seuraavat
kun päättymätön latvameri kastelee sielua,
rakentaa uuden sillan
aukirevittyjen haavojen välille.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut