NAPOLI

Maa kylpee sadevedessä, saippuoi itsensä kyyneleilläni

ja kuivaa huudollani; Oi kuule minua onneni aika,

aseta minut junaan – paluumatkalle päiviin,

kun aurinko syleili meitä omina lapsinaan. 

Kuljimme pikkukylän katuja, askeleet soivat

kuin pienet rummut – alkusoittona lupaukselle.

Pysähdyimme kujalle, pimeys kietoi meidät syliinsä

ja sulki maailman kulkemaan ohitsemme.

Asetin käteni paitasi alle, sydämesi kohdalle,

jotta ymmärtäisin – miltä todellinen elämä tuntuu. 

Suutelit minua laittamalla kätesi kasvoilleni,

sisimpäsi sieluni sykkivään ytimeen.

Olin valmis puhumaan, nostamaan sanat pohjasta,

joiden luulin kuolleen –

Mutta silloin ei ollut vielä aika, vaikka ääniä kuului sen puolesta. 

Siirryimme kaupunginosasta toiseen,

tuoreet muistot yhtä kuumina kuin se kesä ihollamme –

Nyt raavin palasia kehostani ja tutkin niitä,

löytääkseni hiukkasen omastasi;

maa pesee lopuksi kätensä surullani.