Lapsuuden kotiin

Mielessäin lapsuuden ilot ja surut,
kävelen tuttua tutuimman tien.
Muistojen kultaamat hiekanmurut
kenkien pohjissa mukanain vien.

Katu on hiljainen kulkea,
tutkia tuntoja, miettiä menneitä.
Jokainen talo, kivetyskin,
kuka tuntisi ne mua paremmin.

Leikkikenttä tuttu on paikallaan.
Ajan hammas siihen ei pystynyt.
Yhä houkuttaa kiikkumaan, leikkimään,
kuten aikanaan, vielä nytkin.

Kadun poikki, kentältä kotiin,
mua askeleet kiiruhtain vie.
siihen taloon vanhaan, keltaiseen,
mutta, voi, missä talo nyt lie.

Ei näy kotia lapsuuden.
Kerrostalo harmaa, tilalla sen.
Tiesinhän tuon, mutta kuitenkin,
tämän matkan tehdä halusin.

Hiekanmurut muistojen kultaamat.
kengänpohjista maahan karisevat.