Olin taas tylsistynyt, jopa kyllästynyt.
Leikkini lopetin, ehkä jotakin opetin.
Silmissäni kirkas vihlaisu jään, taas
punahehkuista sadetta vihjailee tää.
Ei, en minä ollut tämä!
Miksi jaloissani on ruumis tuo mätä?
En minä halunnut tehdä noin,
silti taloomme kuoleman toin.
Miten mahdotonta olikaan meitä molempia elossa pitää,
onneksein puutarhani taasen saa itää.
Vaik’ lupasin ain’ olla rinnallas päiviin viimeisiin,
nyt saan hyasinttien päällystämän pedin alle sut jättää muistelmiin.
Sinut kanssaan heidän kuuden jalan suudelmiin.
Teidän on nyt hyvä olla siellä ajasta ikuisuuksiin.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit