Ironian hymy kasvoillaan,
surun kyyneleet poskillaan,
tuskaisa taakka harteillaan.
Ei toista enkelimästä häntä - kaltaistaan.
Merta tuijottaa -
mietteissään -
tuntematonta odottaa
ikkunansa takana -
aivan hiljaa..
varjo seuranaan
Pystyisikö hän enempään?
Voimansa keräämään?
Siihen usko hän itsekkään
Pystyisipä tuon kuun lailla lentämään,
näissä tummissa öissä - yksinään.
Vielä kerran tässä hänen elämässään.
On ollut matkansa mutkikasta ja kapeaa,
onnellista - vähemmän katkeraa,
rikkaiden kadehtimaa.
Nyt on kuitenkin tullut tiensä päähän,
painajaismaisen rajan tälle puolen - hämärän.
Kohtalonsa päättämän.
Kirottu sairaus,
halveksittava onni,
toivoton tuomio
Syöpä.
Selite:
Minulta on kysytty tästä runosta, kun kirjoitin tähän "sananen runosta" kohtaan vähän huonosti ekan kerran(anteeksi niille, joille en henk.koht. ehtinyt vastata), että olenko itse sairastanut syöpää? En ole sairastanut, mutta olen menettänyt monta rakasta ihmistä, ja heitä on todella kova ikävä :'( R.I.P Sen ikävän pohjalta kirjoittanut tämän. Kiitos heille siitä, että jaksoivat kuitenkin uskoa viimeiseen asti, että selviäisivät, tukien niin meitä tänne jääviä. <3
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
ihana runo, joka tuo mieleen mummuni joka kuoli maksasyöpään..:''( Niin ikävä
*kyynel*
Kaunis<3. mutta anteeksi jos teen omia johtopäätöksiä, mutta runosi antaa ymmärtää että sinulla on syöpä?!