Hiljainen sade,
tyhjä katu,
kaikuvat askeleet,
koti-ovi.
Kylmänväreet,
sisälle hiipivä yksinäisyyden tunne...
Miten niin kaunis, voi olla niin rumaa?
Pimeä asunto,
karmivat ajatukset,
menneiden vuosien muistot,
rikkinäiset lamput...
Miten niin luonnollinen, voi olla niin teknistä?
Lämmin syli,
pelko ja ilo,
huomaamaton kyynelten virta,
murrettu huokaus...
Miten niin jokapäiväinen unelma, voi olla niin raaka todellisuudessa?
Huomaavainen kosketus,
rakkaus ja viha,
rauhaton rauhallisuus,
sekava mieli...
Miten niin oikeutettu, voi olla niin salakavala pettäjä?
Illan valojen kajossa,
painaen väsyneen taakkansa uneen,
hymynkare tänään,
huomenna lisää nieltyjä itkuja...
Miten kaikki voi olla niin toivotonta ja turhaa,
miten ne voivat samalla olla niin uskomatonta ja onnellisia?
Miten niin suuri viattomuus, voi olla niin painajaismaista?
Toiset sanovat sitä elämäksi,
toiset sanovat helvetiksi,
toiset tyhjäksi varjoksi.
Ehkäpä se onkin luomista ja verenvuodatusta?
Joka päivä, kuolee ja syntyy,
satoja ihmisiä ympäri maailmaa...
Voiko siis anteeksiantamaton ollakin pyhää?
Voiko mustan pukea valkeaan?
Kaksi sanaa eilen,
kolme tänään,
huomenna ei kuiskaustakaan...
Miten niin kaunis, voikin olla niin rumaa?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Uskomaton teksti :o
Tosi kaunista <3
Suosikki ja heti !