Nimetön

Olen perhonen jonka siitepöly kuluu,
Perhonen joka väittää että kaikki hyvin sujuu,
Perhonen jonka hauraat siivet menevät rikki,
Joka miettii oliko se elämäni viimeinen tikki,
Perhonen joka moneen ikkunaan törmäsi,
Liian suuria paloja hörppäsi,
Joka valoon yritti lentää,
Joka paikkaan ensimmäisenä entää,
Perhonen joka kovasti sai selkään,
Ja nyt minä pelkään,
Paraneeko siipeni enään,
Voinko minä elää,
Kaunis väri siivistäni kuihtuu,
Ja istuskelen keskellä murheen suihkuu,
Ei siipeni suojaa minulle anna,
Eikä kukaan mua turvaan kanna,
Ei kukaan levitä siipiään suojakseni,
Eikä kukaan tule luojakseni,
Olen sisältä ja ulkoa murtunut,
Luulin jo että olisi sieluni turtunut,
Mutta kun mä jälleen sen saman valon nään,
En sieluani rauhaan päästä lähtemään,
Sitä koko elämäni odottanut olen,
Toivon siltikin että sen vielä koen,
Vaikka se on tuhonnut minut,
Polttanut sydäntäni ja siipiä,
Eikö valo tuo voisi luokseni jo hiipiä.