Nimetön

Miksi kirjoitan, sinä kysyit
Hetkisen sinä hiljaa pysyit,
Kunnes jo uutta ihmettelit,
Miten jotakin niinkin surullista sinusta tulee,
Kun sähän olet nuori naurava ja upee,
Aloit miettimään milloin olisit kyyneleeni nähnyt,
Mietteliäänä siihen hetkeen pysähdyt,
En milloinkaan en ainakaan sellaista voi nyt muistaa,
Miettien hän uudelleen päätä puistaa,
Sinähän vain naurat,
Iloisesti missä milloinkin laulat,
Sekoilet ja hassuja pöliset,
Koskaan nähteni itke sinä et,
Et se sinä olla voi,
Et sinä ole se ujotyttå toi,
Tämä mulle uuden puolen sinusta loi,
Minä hiljaa sinulle vastaan:
Etten tahdo kyyneleihini muiden jalkoja kastaa,
Eivät kaikki ymmärtää edes osaa,
Eikä tarvitsekkaan,
Kirjoittaminen on se mihin purkaa kaiken saan,
Enkä silloin muuta tapaa harkitsekkaan,
Silloin mun mieleni saa virrata vapaasti,
Ja purettua kaiken saan,
Mikä mun mieltä ikinä painoikaan.