Vanha mies kiikussaan,
tuijottaa lasittunein silmin
television ruutua tyhjää.
Kuola valuu,katkonaisia
sanoja joita ei
enää kukaan ymmärrä.
Vanha nainen vierellään,
yrittää muista päiviä.
Silmät kyyneliä täynnä
koettaa nimeänsä tavoitella.
Taas tänään heidän
luonaan kävin kylässä.
Taas ihmettelin rakkautta
suurta heidän välillään.
Kumpikaan ei muista
muita ihmisiä silmän
räpäystä kauempaa,huomaan.
Mutta toisiaan katsoessaan,
muistavat jotain oleellista.
Sisälläni läikähtää lämmintä,
kun näen heidän
hymyilevän toisilleen taas,
he aistivat että
tuon on tuttu.
Kateellisuuden terävä piikki
iskeytyy hieman sydämeeni.
He ovat aviossa
olleet jo yli
kolmekymmentä pitkää vuotta.
Silti jokainen päivä
on kuin uutta.
Ainoat jotka muistavat
ovat toistensa katseet.
Hiljaa rukoilen mielessäni,
Taivaan Isä,helpota
heidän tuskaa,huolta.
Ota kyyhkysesi kalleimmat
jo pian luoksesi,
etteivät he koskaan
eksyisi toistensa luota.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis ja herkistävä kuvaus, elämä täällä on niin haurasta, ja aavistus siitä, että rakkaus on jotain elämää suurempaa, koskettaa tässä runossasi...