Kotipolulla,
ajan kadottamilla askelilla.
Puhjennut potkupallo,
ruostunut karuselli.
Maahan jäätynyt keinu
keväistä tuulen lasta odottaa.
Lumi peitti maan.
Hiljaiseen oven koputukseen,
ei kukaan herännyt avaamaan.
Huurre kyynelehti ikkunan pinnalla.
Siellä kehto keinui,
maailma yhdessä huoneessa.
Ei tunne enää aikuista lastaan.
Hylätyt seinät
humisevat tyhjyyttään,
joissa muistot nukkuvat ikuista untaan.
Näin kuolleen sisimpäni.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tää lie vähän introvertti. Mutta rytmisesti toimii mielestäni hyvin. Niin kuin olis Hectorin parta värjätty mustaksi.
Riipaiseva teksti, uskomattoman
upeaa, puhuttelevaa kerrontaa!
Kuten tämäkin runo..loppu vetää sanattomaksi.Tunne säilyy,Hyvä sinä.
kuinka herkällä tavalla kirjoitettu runo, kauniinsurumielinen ja taitavasti tehty, olen aivan myyty sanojesi edessä, siis iso kiitos tästä lukunautinnosta
Hieno runo hylätystä, hiljaisesta kotimaisemasta, pysähtyneisyyden tunne on hyvin vahva.
Huh, että pidin tästä! En osaa oikeasti sanoin kuvailla mikä tunnelma tässä oli ja miten se välittyi tänne asti.
Vaikuttava ja syvällinen teksti.
Tästä runostasi tulee mieleen utuinen kuva harmaasta karjalaiskylästä rajan takana ja sen länällään olevista rakennuksista ja puolilahonneista risuaidoista. Aika on pysähtynyt!