Taivaan palava kehä,
valituille valonsa luo.
Uusi päivä ihmistä sormillaan ojentaa.
Ei sätkynukke pääse langoistaan.
Kohtalon ivan lapsi,
pimeyteen kasvatettu,
kylmälle kivelle istutettu.
Hetki hiipuu pois,
vaipuu uneen.
Taivaan alle
pysähtyy aika.
Ihmisraunioita syvyyksissä,
luonnon purkamossa.
Kertakäyttöisinä,
niin tyhjinä.
Ei kukaan kuule tyynen tuulen kuiskausta.
Vain kuolema on todellisuutta.
Ikuista toistoa.
Sillä maasta sinä olet,
ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mykistävä runo. Kauniisti kirjoitettu, mutta ei pelkästään kauniita sanoja vaan myös asiaa ja ajatuksia, jotka jäävät mieleen kummittelemaan, mikä kertoo vain sen, että runosi on onnistunut.
En tiedä mitä itse ajoit takaa runollasi, mutta minulle ainakin tuli mieleen miten nykyajan ihmiset eivät osaa elää ja nauttia elämästään, " Ei kukaan kuule tyynen tuulen kuiskausta. /Vain kuolema on todellisuutta." Ihmisrauniot vain kulkevat maan päällä tyhjinä, tuntematta mitään. On kuitenkin hieno lahja saada olla täällä, vaikka kuolema on kuitenkin loppupeleissä se, mihin kaikki ratkeaa: " Sillä maasta sinä olet,/
ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
Hienosti kirjoitat.
Erittäin vaikuttava runo,kuten kaikki runosi..Ne ei jätä lukijaa kylmäksi.Upea ulkoasultaan sisällöstä puhumattakaan..
Siis aivan mahtavaa runoilua ! :o
Hienosti rivitykset yms kursivoinnit ja värit,
sopivat hyvin runoon.
Kaunis idea, hieno runo, suosikkeihin menee !
Tässä runossa on todella tehty töitä! :s) Aivan mahtava taideteos!
Niin upeaa, niin realistista ja niin totta. Kiitos tästä!
Vau, mykistävän upea. :)
upea on tämä sinun runosi kaikella vavisuttavilla tunteillaan joita tämä herätti..
Wau!!