Niin pienen lapsen hentoisen,
silmät suurena katselen.
Ymmärtää en kuitenkaan voi,
miksi äiti ei syliin nosta
vaan kylmin silmin katsoo,
ei minua,
vaan johonkin.
Nyt aikusena ymmärrän,
mihin katsoi silmät
nua rakkaipain.
Kaipua
tuskaa
haaveita
sydämmensä täynä.
käsi hamuili pulloa,
sen huulille vei.
haki lohdun.
murheet hukutti.
En saanut halia,
pullo sen sai.
Kasvoin
vartuin.
elin koin.
Vaan kohtaloa äidin
en jatkaa voi.
On oma polku
on toinen tie.
mutta äiti,
rakas silti
mulle oot.
vaikka vaikea se on sanoa,
vaikea näyttää.
Selite:
pala menneisyyttä..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä runosi koskettaa syvältä
Oijoi!
Sydämen ovelleni koputtelee runo - kovalla kosketuksella.
Vanhemmuutta ei voi viedä - sille voi antaa risuja.
Runo on herkkä osoitus anteeksiannosta ja rakkaudesta.
Ihminen on ihmeellinen ymmärtäjä.