Jäätävään syliisi katoan
sisimpäni vereslihalla
iholleni lämpöä janoan
ynseyttä koen sen tilalla.
Anomaanko minut pakotat
katkerasti kun mua kohtelet
kyyneleet jääpuikoiksi hajoavat
kristalliprismoina hohtelee.
Tunnottomina varpaani
sirpaleisiin haavoittuvat
haluan yhä armaani
että kylmänvihat poistuvat.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
erittäin hyvä. käytät sanoja hienolla tavalla, ja vaikka mielestäni usein riimitettelevät runot töksähtävät pahasti, sinä olet sen onnistunut välttämään.
Tässä on niin selkeä ymmärtämisen viesti. Se on nöyryys, että saisi katsella ylhäältä rakentaen.
Tässä haavoitettu onkin vihan tuoja. Hieno pohdintaruno.
Vahvaa kuvausta, koskettava runo.
Aina pitää - ja kannattaakin - uskoa Rakkauteen.
Kyynelillä kostuu tie välillä, mutta silti!
miksikähän näin???
Kamalaa,miten hyvä;)
surullisuudessaan loistavaa kerrontaa pidin paljon
Hieno runo.
surullinen on runo, mutta sitähän se elämä turhankin usein on
Koskettavan vahvaa tunnelmaa.