Vanhan kartanon marmoriseinät elää
ikuisesti sitä yksinäistä elämää
jolle väki antoi vähistä vuosistaan
mahdollisuuden loistaa luunvalkoista valoaan
valo kohdellut samoin näitä ajan lailla
muistojen jäljet kasvoilla
suuren salin lattialla
harmaantuneet ikkunat valoa suodattaa
huokaa seinät kun varjoja tanssittaa
pianon koskettimilla nuotti pölyinen
sali valoisa loistaa taas juhlien
marmorin valkoista väriään
hetken asuneet itseään.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Linnoissa kreivien häät vietetään...tää vanha sävelmä mulle tuli mieleen,
Taidokas ajan juhlasalin tuntu.
Tässä on entisaikojen tunnelmaa
hylätyssä, autiossa kartanossa
joka herää kuin eloon valossa
ja pianon sävelissä.
Mukava tunnelma, hyvä runo
Ajan patina kiillottaa kauniisti kylkeään runossa. Pidin tavasta millä runo kuljettaa itseään valoisaan loppuunsa.
Teoksellasi valo ja varjot huokaa ajan anteliasta kulkuaan..
Ajaton tunnelma tässä
Tämä tuo mieleen romanttisten tarinoiden miljööt... kivaa.