Läheisriippuvuus
Mua pelattiin taas niin kuin halpaa huoraa, annoit sanojes tulla kohti suoraan.
Syljit vasten (mun) kasvojani, heitit maahan, käteni haavoilla suljit kasvosi niihin, hieroit niitä jo nyt verisiisi.
Miksi sä kohtelet mua näin? Mitä sä haluat musta? En ymmärrä, en saa selvää susta.
Silti tällä samalla hinnalla, annan sun käyttää mua täällä universumin sillalla.
Annan sun käyttää mua yhä uudestaan ja uudestaan, en osaa lopettaa, itseäni kovettaa.
En osaa kipua ilman elää, mut en mä pelkää, saat ottaa musta kaiken ihan vain siksi, koska oon tän maailman suurin vitsi.
Revi multa mun muurit pois,
raiskaa mut, mä annan luvan, jotta voin kokee hetken tän ahdistuksen lohduttavan tulvan.
Jätä mut nyljettynä tähän valoon,
hukuta mut tänne helvetin paloon.
Kaada suolaa mun paljaalle lihalleni, pura syytä muhun sun vihallesi.
Mä olen sun sairas lutka, laita mulle gps-kaulapanta ja lataa puhelimeesi tutka.
En osaa päästä irti kivusta, sen sä tiedät jo, kun niin kauan oot seurannut sivusta.
Lyö vielä kerran, anna mun nauttia kivusta edelleen hetken verran.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Se on jännä miten huonosti me osataankaan itseämme välillä kohdella. Kun ihmisellä ei ole arvoa, silloin ei ole mitään. Mutta entä kun on itse se, joka poistaa oman arvonsa?
Onneksi ajatuskaavatkin voidaan rikkoa, ja opetella uudestaan antaa itselleen arvo, tie vaan sinne on pitkä ja helvetillinen.