Serafine

Pellolla varikset lentävät ristiin
jättävät
toisensa vain pieniksi hetkiksi kerrallaan.
”Kuka uskaltaa pissata sähköpaimenelle?”
Minä olen ylpeä, sillä pienenä poikana ukki uskalsi
mutta he sanovat, ettei kuolleita lasketa
lähden koska sattuu
ja minut jätetään seitsemäksi yöksi kerrallaan.

Eilen annoin unia kenkätehtaalle, eivät ne niistä maksaa halunneet
ne näyttivät niitä valkokankaalla nonstoppina
ja se oli petos, minä näin vain tuulta eikä se sopinut niiden imagoon.

Kun tytöt myyvät kirpputorilla itseään, minun ei tarvitse,
sillä minusta
on jo tarjottu niin valtavia unikuvia, etten tiedä, mitä vielä odotan.
He kuiskailevat, että vapautta ja nyrpistävät nenäänsä salaa,
koska minä olen lapsellinen,
mutta eivät he käytä sitä sanaa, vaan
naiivi
he sanovat, jotta minä en ymmärtäisi heitä
enhän
minä muutenkaan
ymmärrä
he puhuvat vierasta kieltä ja hukuttavat minut ihmisiin,
joita en tunne, joille en merkitse mitään.

Minun kauttani alttarit virtaavat heidän jaloilleen ja niin
he ovat hiljaa
minä katselen heitä ikkunasta,
kun he tarttuvat toisiaan käsistä,
heistä tulee kullattuja ketjuja.
Sälekaihtimet juovittavat kasvoni eikä radiosta enää löydy asemia.

En minä jaksa kauhistella,
ennen lensin, nyt lentävät he,
vuorotellen kuin piiloleikissä,
mutta nyt piiloutuneita ei etsitä.
Pellolla jänikset rakastelevat rituaalitanssin jälkeen
hikisinä, tassut märkinä.

Minusta jäi install työpöydän käyttämättömiin pikakuvakkeisiin, ja se on onnellinen loppu,
koska onnellisemmasta en tiedä.