Cello o`solo
Sykkivän, valoisan
savannin
tomuihin, varjoihin
leipäpuuni kasvatin.
Katsoin kaukaisuuteen,
rukoilin, odotin
kuuntelin, kuinka tasanko lauloi
nimeäsi toisti huulillaan, rakas Afrikkani.
Havahduin, pakahduin
sydämeni outoon sykkeeseen.
Tunsin, kuinka kasvoin,
kiinnityin juurillani
keltaiseen hiekkamultaan.
Ja lempeä elämän tuuli
soitteli kellojaan
tummuvan savannin
alkuyössä.
Hehkuivat tulikärpäset
oksieni alla,
tuoksuivat sadekaudenalun ensipisarat,
helmivanoina
pinnassa heinäoraiden,
nupuissa tuhansien kukkien.
Ja minä,
juoksin lailla gasellin
ylitse tuskien kraaterin.
Ja minä,
ikävästä kärsien
ylitse vuorien
huusin rakkauden,
näytin kehoni kaipauksen
savannin kuutamoon.
Ja tulit,
luokseni tuulessa tulit, rakas Afrikkani.
Ajatuksilla,
käsiini tartuit,
teoillasi juuriani kosketit.
Ja kuutamossa kimalsi
punainen helminauha,
kera kauneimpien tähtien.
Soivat savannilla
rakkauden sävelet.
Cello o`solo,
kuolematon on rakkaus,
yksinäisten sielujen konsertti,
ja Sinä olet Afrikkani.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi