Synnyin peltoon, pohjoisen jylhyyteen,
tavallinen, kertakaikkisen mitäänsanomaton.
Muurahainen joukossa miljardien,
mutta jossain vaiheessa maailma unohti minut.
Lukion jälkeen se kävi selväksi—
en sopinut, en sulautunut.
Yhteiskunta irrotti otteensa,
ja minä liuin yhä kauemmas.
Kohosin, nousin,
olin kävelijä kuussa.
Tarkkailin kaukaa,
miten ihminen menee, tekee—
aina niin läsnä, aina niin etäinen.
Yksin vain, kuukävelijänä.
Mutta yhä sinua etsin—
joka vetäisi minut takaisin,
kiinnittäisi tähän maailmaan.
Etsi minut.
Minä sinua odotan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit