Vaikka monesti selkäni käännän
ihmisille, omille veljille
viisaille, taitaville, yhdenvertaisille.
Ylpeänä nostan pääni ja huudan ~
miten te kehtasitte!
Tänään sydämeni avasin,
kuin ensimmäistä kertaa huomasin ~
kuinka kauniita ovatkaan nuo lapset maan ja tähtien.
Lumi hiljaa leijaili alas,
ollen kuin tähtipölyä,
siunaten maat pohjoisen.
Minun sieluni kirkastain
ja mua lohduttain.
Minä hymyilen.
Tähtikin syttyi
valollaan valaisi
meitä kaikkia johdatti
kohti jotain suurempaa
ja kirkkaampaa
~ toiveiden luomaa maailmaa
Aikakin pysähtyi,
ihmisetkin hidastui
ja tuntui siltä kuin koko maailma
olisi hetken ollut rauhassa
ilman kiirettä ja huolta tulevasta.
En siis enää syytä ketään,
enkä ylpeänä nosta päätä.
Minä kiitän, muistan kauneuden jonka minä ihmisissä näin ja jatkan elämää ~
luoden kauneutta ympärilleni
ja seuraten päämäärää.
Minä hymyilen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Osassa se toimii, mutta välillä se katkeilee ja tekee runosta töksähtelevän?
Minusta tästä voisi tehdä vaikka kaksi runoa?
Siis tätä runotimanttia voisi hioa hieman?
Runon sanoman saa tietenkin lyhyempään muotoonkin,mutta silloin se menettää sanoman.
Nyt lukija hymyilee ja kiittää tästä.