Jos joku olisi ilo

Ei aikaa saa takaisin, vaan tiimalasin hiekanlailla valuu alaspäin, virtaan vuolaaseen putoaa.

Lipuu käsistä hiekkana – virtaan leviää, sinne katoaa kaiken muun sekaan

Maan, Ilman, elossa olevan Maailman menon sekavaan virtaan pudotessaan,

äänekkäästi plumpsahtaessaan virtaan leviää.

Tänne tultiin, täällä ollaan, täältä lähdetään ja on itsestä kiinni mitä tänne jätetään; vai jätetäänkö mitään?

Tai mikä tärkeintä; mitä hyvää sait aikaan? Vai saitko aikaan pahaa; vai edes sitäkään?

Kunnes sitten joskus, ajattelet,

ja aikaa vielä on,

Mutta tuskin edes huomaatkaan että käsistä on hiekka vähissään,

ja kokonaan itse olet valunut hiekkana veteen virtaavaan,

Koko sen kaiken muun sekaan – Maan, Ilman, sen tuntemattomimman Maailman menoon rauhaisaan,

Iäksi, sanotaan, hiekan jyviksi katoat, hiekkapohjaan.

Mutta kuka tietääkään? Ehkä hiekan jyväset ovatkin virrassa yksitellen irrallaan,

ja tarttuvat kaikkeen virrassa virtaavaan elävään,

ja saat uuden mahdollisuuden virran tuomassa elämässä hiekan jyvät erikseen levällään,

etsimässä elettävää,

jossa voisi elää elämää,

olkoot hiekanjyväset vaikka sitten täysin erillään,

Niin silti ne ovat olemassa – Maan, Ilman, Maailman virran vietävänä yhdessä,

erikseen pirstaloituneena elämässä.
- ja jos joku olisi ilo, niin se!