Pian
aikojen alun jälkeen
ensimmäisenä aamuna,
kello seitsemänneljäkymmentäkuusi.
Kaksi H:ta ja yksi O istuvat taivaan kannella
ihaillen auringon nousua,
valoa spektrin väreissä.
Kaikki kolme huomaavat luomistyön olevan vielä kesken – vasta alussa.
Toinen H huomaa kuinka O on yksin, heti luomisen jälkeisenä aamuna -
kuiskaa vieressään istuvan H:n korvaan, voitaisiinko me kolme olla yhtä.
Kohottavat vielä viimeistelemättömät sormensa yksinäistä O:ta kohti
liikuttavat niitä tavalla, jonka voi tulkita vain
ja yksinomaan kutsuna maailmankaikkeudessa.
O huomaa sormet - ymmärtää sormien liikkeen merkityksen
siirtyy kahden H:n viereen -
ei kuitenkaan keskelle.
Jostakin taustalla alkaa kuulua ääniaaltoja, selvää musiikkia
toinen H muistaa sen entisestä elämästään -
Mendelssohnin häämarssi.
Vesimolekyyli, kaiken elämän kantaja, kasvun antaja
on syntynyt.
© Heikki K. Auvinen, 2020
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit