Hän Oli Kuin Narkissos

Havahduin koivujen
lehtien vihreyteen
mitkä kutsuivat mieleeni
sadun merenneidon
kauniine pyrstöineen

Räpistelin ripsiäni kuin
neito eviään
suomujen putoillessa
silmiäni varjostamasta
nähden hänet yllättäen
sieluunsa asti alastomana

Tajuntaani hirnahti oivallus:
hän oli kuin Narkissos
kykenevä herättämään
rakkautta, muttei
tuntemaan vastarakkautta

Tietoisuuden tähtiaalto lainehti
kristallin kirkkaalla lähdevedellä
tuoden sydämeni puutarhaan 
kadottamani ilon ja naurun 

Olin vihdoin vapaa Nurmalan pojasta
Sydämeni kaulanauhan punojasta